Eikö Helmin lempi voikkaan huoliasi huojentaa?
Eikö tuota säihkyäkään silmistäsi sammuttaa?"
"Oiva neito, armas neito, kuullos kun ma sanelen:
Murheiselta jos ma näytän, anteeks sitä anelen.
Levotoin on ihmisluonne, vaikea on elon tie.
Kenpä täällä huoletoinna, armahani, aina lie?
Vaan kun tunnen sydämmesi lemmestä noin sykkivän
Ja kun näen huulesi noin suloisesti hymyvän,
Heräjäävi riemun tunne rintahaani paisuvaan;
Silloin olen onnellinen, – lemmi, lemmi, Helmi vaan!"
Lemmi, laula!
Lemmi, nuorukainen,
Ollen vielä huoleton;
Nauti, nuori nainen,
Kevään riemu lyhyt on:
Lemmen kukat lakastuu,
Suven ruusut surkastuu;
Aika niille tuimimman
Talven tuo ja kuoleman.
Laula, nuorukainen,
Ystävittes joukossa.
Naura, nuori nainen,
Siskojesi seurassa:
Laulu tunteet jalostaa,
Nauru leikit sulostaa;
Koht' on laulu vaijennut,
Neidon nauru katkennut.
Lemmi, nauti, laula
Silloin kun sen tehdä voit!
Vieno on lemmen paula,
Täys' oil malja jonka joit.
Kehno se, ken ruikuttaa,
Vaivojansa valittaa:
Nauti, nauti nuorena!
Sydän jäähtyy vanhana.
Uneni
Ma armaani
Näin luonani
Tuon nuorna kuolleen kultani.
Kuink' oilkaan rintain riemuinen
Ja kultain hymy herttainen!
Ma valvahdin
Ja huoahdin:
Oi, untako taas hourahdin!
Niin oil se vaan. Voi milloinka
Nää ilveet loppuu? Kulloinka?
Valheita vaan
Tuo tullessaan
Yön enkelkin jo helmassaan.
Nää kuvastelmat onnesta
On pilkkaa onnettomasta.
Taas uinahdin,
Kaikk' unohdin,
Mut kultain haahmun huomahdin.
Se autuaasti hymyillen
Näin lausui poijes liidellen:
"Oi päällä maan
Ei konsanaan
Saa elo täyttä onneaan,
Mut riennä, sulho, Luojan luo.
Hän mielellesi rauhan suo."
Saituri
Hän järven jäätä astuili
Nyt kotiin kulkeissansa.
Taas kalliit korot kokoili
Hän käymämatkallansa.
"Jää kyll' on sinut kestävä,
Jos vaan et käänny tieltä,
Mut virran suu on pettävä,
Oi, ollos poijes sieltä!"
Näin neuvoo häntä naapuri;
Mut kohti kotoansa
Vaan suoraan kulkee saituri
Kiusaillen onneansa.
Mi mieli onkaan miehellä?
Haa! Kitsaudessansa
Hän, näät, ei raahdi kierrellä, —
Surkoilee saappaitansa.
Mut jää jo murtuu allansa.
"Oi, Herran nimeen auta!"
Hän huutaa naapurillensa,
"Tää hirveä on hauta."
Tuo, oitis kun sen oivalsi,
On apuun kiiruhtanna.
Jo kättään hälle tarjosi
Ja ehtii virkkaa: "anna…"
Tää sana korviin saiturin
Se kuuluu kauhealle.
Hän käden hylkää naapurin
Ja vaipuu veden alle.
Hyljätyn valitus
Oi, jos saisin kuolla
Maailmasta pois!
Haudan tuolla puolla
Auvoisempi ois.
Käy jo kohtaloni
Ratki oudoksi:
Itkuks itselleni,
Muille vaivaksi.
Kaikki mult' on mennyt
Riemu, raikkaus.
Kaikki, kaikki vienyt
Mult' on – rakkaus.
Enpä luullut oisi,
Että toivo mun
Koskaan syöstä voisi
Tilaan sullotun.
Päivän armauskaan
Nyt ei riemuita.
Yön ei hiljaisuuskaan
Mua rauhoita.
Kaikki mult' on mennyt
Riemu raikkaus.
Kaikki, kaikki vienyt
Mult' on – rakkaus.
Oma sulho-kulta
Rikkoi valansa.
Taivas! Tuomen alta
Kuulit sanansa.
Sovitusta hälle
Vainen anelen,
Rauhaa eksyvälle
Sulta rukoilen.
Saisin itse kuolla
Maailmasta pois!
Haudan tuolla puolla
Itkua ei ois.
Varro! Päästön hetki
Kerran kerkeää.
Koska päättyy retki,
Tuska herkeää.
Suosi, hoida!1
Näytelmätaiteen vieno hengetär
Oil keskessämme outo. Syöjätär
Sen syrjään oilkin syössyt. Murehella
Ja mykkänä se aikakaudet vietti
Ja kyynelsilmin kohtaloaan mietti:
Ei