ROUVA FALK. Niin, mitä minä sen teen! Sillä sinähän, lapsi, minua ensin olet säikähyttänyt.
OGOOT. Mutta eihän laita ole niin, kuin sinä luulet, täti! ei hän nyt enää ole vihamiehemme; hän on käytöksestään sinua kohtaan puhunut kovin paheksivalla, ankaralla – se on ihan totta! – Me olemme kaikki kuulleet sen. Ensin puhui hän siitä muille, joilta sain tietää sen, sitte puhui hän minun kuulteni ja vihdoin suorastansa minulle.
ROUVA FALK.
Miksi et kirjottanut tuosta minulle?
OGOOT. Siksi, ettet sinä, täti, ole muitten ihmisten kaltainen. Jos vaan olisin maininnut hänen olevan siellä, olisit heti käskenyt minua kotiin. Ethän sinä ole muitten kaltainen.
ROUVA FALK.
Mutta millä ihmeen lailla sinä saatoit – ?
OGOOT. Armas täti, onhan se, joka sinua kiittää, kohta minun ystäväni, tiedäthän sen. Ja kun päälle päätteeksi hän sinua kiitti, hän, joka oli niin väärin sinua vastaan tehnyt, niin ymmärräthän sinä, että olin kaiken päivää riemuissani. Se oli alku —
ROUVA FALK.
Niin, kerro minulle alusta loppuun!
OGOOT.
Ei, se on ihan mahdotonta, täti! Sillä sitä kestäisi monta päivää!
Mutta sen vaan kerron, täti, ettei minua aavistanutkaan, mikä se oli, joka saattoi minut niin heikkohermoiseksi.
ROUVA FALK.
Mutta selville tultuasi siitä, miksi et paennut?
OGOOT.
Niinpähän juuri teinkin! Mutta sepä se olikin, joka on syynä kaikkiin.
ROUVA FALK. Miten? Pidä nyt vähän järjestystä, malta mieltäs vähän – ja kerro minulle!
OGOOT.
Kiitoksia, tätiseni! Kiitoksia, ettäs tahdot kuunnella minua! Oi
Jumala, kuinka minä – (Itkee.)
ROUVA FALK.
Niin – ! Niin – ! – Kerro ihan suoraan!
OGOOT. Niin … minä olin viikon päivät kuumeessa … luulin itseni sairaaksi… Muut kysyivät, mikä minua vaivasi. Sitä en todellakaan tietänyt. Tuhat asiaa olisi kerrottavaa siltä ajalta; mutta sinä et ymmärtäisi niitä.
ROUVA FALK.
Kyllä sentään.
OGOOT. Ei, mahdotonta! Enkä minä taidakaan… Kovin vaikea oli minun silloin olla … ja nyt on aivan suloinen…
ROUVA FALK.
Jätä se vielä! Mutta kuinka se selveni sinulle?
OGOOT.
Hän puhutteli minua – suorastaan!
ROUVA FALK.
Hän kosi?
OGOOT.
Niin juuri. Voi, minä tunnen punastuvani jälleen, kun ajattelen tuota.
ROUVA FALK.
Käytit itsesi tyhmästi.
OGOOT.
Voi, perin tyhmästi!
ROUVA FALK.
Mitä siis teit?
OGOOT. Minä kirkaisin, kirkaisin oikein aika lailla, ja juoksin – juoksin kotiin, sulloin kaikki arkkuuni ja sitä päätä höyrylaivaan.
ROUVA FALK.
Ja siinäkö kaikki?
OGOOT.
Kaikkiko? Se tapahtui ulkona kaikkein ihmisten nähden.
ROUVA FALK.
Mutta, Ogoot!
OGOOT. Kun se tuli noin hirveän odottamatta. En eläissäni ole peljästynyt niin. Enkä perästäpäin niin hävennyt. En tehnyt höyrylaivalla, koko matkalla muuta kuin itkin.
ROUVA FALK.
Mutta tulipa hän samalla laivalla.
OGOOT. Ajatteleppas, hän oli maitse matkustanut poikki niemekkeen ja toisella puolella noussut laivaan. Niin, sitä minä en tiennyt, ennen kuin hän istui ihan vastapäätä minua. Minä luulin vajoovani läpi kannen. Minä aioin nytkin juosta, mutta – voi, täti, en saattanut. Hän katsoi minuun kovin kummallisesti ja tarttui molempiin käsiini. Hän puhui; mutta en tiedä, mitä; päätäni oikein huimasi. Mutta nuot silmät, täti! Niin, et sinä ole nähnyt niitä – sentähden on sinun tunteminen niin – juuri niin…
ROUVA FALK.
Ei, lapsi.
OGOOT. Hänessä on jotain, kun hän noin istuu hiljaan toisen vieressä – se on aivan todellista. Ja kun hän silloin katselee minua ja sanoo … minä en tarkota juuri sanoilla, näetkö … mutta sanoo kuitenkin: kuinka rakas olet minulle! … niin, minun käy väreet, – voi, täti! – Suutele minua, täti kulta! – Noin! Jumalan kiitos! Tiedätkös, mitä hän tänään sanoi?
ROUVA FALK.
En.
OGOOT. Se, joka on holhonut – hän käytti tuota, noin juhlallista sanaa; mutta hän onkin teologi – se, joka on holhonut tuommoista tyttöä … tämä olen muka minä, tää, huomaappas; minä muistelin kaikkia virheitäni; hän saa kyllä aikanansa tuntea ne —
ROUVA FALK.
No; se, joka on holhonut semmoista tyttöä, kuin sinä —
OGOOT. – kuin minä, lienee verraton!
ROUVA FALK.
Sinä olet kai oikein kehumalla kehunut minua?
OGOOT. Päinvastoin! Se oli silloin, kuin hän kaiken mokomin tahtoi tulla tänne ensin – ennen minua; hän oli velvollinen, sanoi hän, ottamaan vastaan ensi törmäyksen. Älä Jumalan tähden, minä sanoin; et sinä tunne häntä; hän murskaa sinut!
ROUVA FALK.
Mutta, Ogoot!
OGOOT. Silloin se oli, kuin hän sanoi: ei, se, joka on holhonut semmoista jne., jne. – Haa, nyt huomaan, ettäs olet ollut ilkeä.
ROUVA FALK.
Minulla oli aamupuolella ollut harmia – ja minä erhetyin —
OGOOT. Tästälähin et saa koskaan enää harmia, sillä tiedäppäs, ihmiset ovat hyvin hyviä, ja nyt sinun pitää tulla heidän seuraansa jälleen. Sinä, joka itse olet niin hyvä —
ROUVA FALK.
Ei, en ole suinkaan hyvä.
OGOOT. Sinäkö? Sinun mieltäsi vaan on kovin vaikea arvata, täti! – Hei, mikähän nyt taas on?
ROUVA FALK.
Minä olen onneton, Ogoot!
OGOOT.
Mistä syystä, täti? Minunko tähteni?
ROUVA FALK. Sinä olet elämäni päivänsäde; sinä kaunistat, lämmität, pyyhit pois – ; mutta juuri sentähden – !
OGOOT.
Juuri sentähden! Täti, en minä tajua sinua?
ROUVA FALK. Minä olen törkeä, olen kova, epäluuloinen, paha. Olen tuima, maltiton kuin ennen – kuten ainakin. Minkämoinen lienenkään hänen silmissään – ja sinun? Sanoppas! Enkö ole törkeä, paha, – mitä?
OGOOT. Sinä olet ihanin koko maailmassa! Olet vaan hillitsemätön voimasi, urheutesi tähden, nuoruutesi…
ROUVA FALK. Ei, ei, ei, totuutta! Sitä ansaitsen! Sillä sinunpa tähtesi toki olen kahdeksan vuotta ollut ainoasti työväen parissa. Kaikki minun omani on tuleva sinun omaksesi. Ogoot, pidä siis minua arvossa! Sano minulle totuus! Enkö minä ole …