Aikamme kuvia I-III. Alkio Santeri

jäivät kiroilemaan ja osalta leikkiä laskemaan. Aprikoivat, josko heille annettaisiin siellä huutokaupassa, tahi ei. Lupasivat muutamat koettamaan mennä, toiset vannoivat, ei maksavansa ei viittäpenniä enää toisi kertaan siitä jonka jo kerran olivat ostaneet.

      "Tuo on selvää ryöväystä!" huomautti Ollilan Hentrikki.

      "Ihan niin, totta jumaliste!" vannoi Aatami.

      Miehet olivat oikein raivoon joutumaisillaan kun asiaa tällä tavalla rupesivat käsittämään.

      "Lakkaisivat valmistamasta koko rankkia", tuumaili Erkki, "kun sen kanssa noin rupeavat herrat juonittelemaan, niin ei sitä tiedä koska saa sakon."

      "Ei, katos, herrat siitä tulot köömäävät, ne kun sitä polttavat. Sitä vartenhan sitä kotona polttamastakin kiellettiin", puhui Aatami kiivaasti.

      Kaikki olivat asiasta aivan samaa mieltä.

      Mutta Mikko ei ollut mennyt ulos toisten joukkoon, yksin vaan möhdysteli tuvassa, käveli edestakaisin lattialla, istui toisinaan ja kynsi päätänsä niin vimmatusti, että tuo näytti Jobin tuskalta. Äänteli vähin:

      "Hmh, hmh, hmh…" ja sitten jotain epäselvää hampaiden välistä.

      Vihdoin toisetki miehet tulivat meluten tupaan ja hämmästyivät kun näkivät Mikon tuskan.

      "Lempoako tuossa nyt noin… Ei me sen köyhempiä olla", rupesi NietulanAatami lohduttamaan.

      Jäykän katseen loi Mikko Aatamiin, laski siitä taas alas ja paneusi pään käsien nojaan lepäämään.

      Toiset kiroilivat vieläkin välinsä herrain juonia ja katsahtelivat syrjästä Mikkoa … teki mieli sanoa jotain lohduttavaa hänelle, mutta epäilytti, josko tuohon mikään pystyy.

      Vihdoin Mikko kiivaasti nousi ylös ja yöhkäsi noustessaan kuin ärsytetty sika. Toiset katsoivat odottavaisesti häneen … joko mahtoi tulla viisaaksi ja puhalsi huolet pois sydämestään.

      Mikko katsoi tuimasti toisiin.

      "Teiltä meni vaan rahaa muutama vaivainen markka joka jo muutenkin olisi ollut hukkaan mennyttä, mutta minulta meni kunnia!" hän huusi ja paukautti pöytään jykevällä nyrkillään. Se jyrähti kuin moukarin isku ja silmistä valahti samalla kaksi suurta vesihelmeä.

      Käypää tavaraa.

      Olipa siinä koolla miehiä tuossa Kirkonkylässä oikein aikatavalla, kaiken ikäisiä ja kokoisia. Mieliala oli kiihkeä, odottava, mutta samalla rattoisa ja hilpeä. Laskettiin leikkiä hurjalla tavalla. Odotettiin jotain ja puhuttiin siitä usein, mutta ei väsytty ensinkään; ei kukaan ajatellutkaan pois lähteä kesken aikojaan, sillä odotuksen tiettiin maksavan vaivan.

      Odotettiin nimismiestä huutokaupalla myymään takavarikkoon otettua viinaa. Päivä oli lauantai.

      Nimismies ilmestyi määrälleen, asettui apulaisineen toimelliseen asemaan ja alkoi toimituksen.