Perhe: Kuvauksia jokapäiväisestä elämästä. Bremer Fredrika

joka pyrki ihanan Elimian sydämmen voittajaksi, oli tämän mielestä liian hellätunteinen, sillä sääsken tappaminen häntä jo pöyristytti, ja hän huokasi ajatellessaan kanan-poikaisten surkeaa kohtaloa, kun näki heidät pöydässä paistina, jona juuri olivat hänen lemmikkinsä mieliruokana. Tuommoiseen tyttö ei kiintyä tahtonut, hän kun pelkäsi tämän vaimona nälkään nääntyvänsä pelkästä maito- ja kasvi-ruoasta. Toinen kosia tallasi huolettomasti muurahaiset, jotka sattuivat hänen tielleen, oli harras kalastaja ja metsästäjä – ja häntä siis pidettiin kovasydämmisenä hirviönä; – monta vertaa halukkaammin hän ottaisi jäneksen miehekseen kuin metsästäjän! Jänes tuli, polvet vapisevina ja pelko sydämmessä. Huoaten, änkyttäen puhui hän toivostaan ja epätoivostaan. "Poika parka", vastattiin, "mene piiloon, sillä muuten sinä ehkä joutuisit ensimmäisen sinua tapaavan petoeläimen saaliiksi". Jänes pötki pois, jalopeura astui sijaan kopeana kosiana. Nyt meidän kaunotar itse pelkäsi joutuvansa surman suuhun ja puikahti piiloon siksi, että tuo mahtava oli mennyt. Tämä oli neljäs. Viides, iloinen ja hilpeä, pidettiin kevyt-mielisenä. Kuudetta luultiin kortin-lyöjäksi, seitsemättä juomariksi, koska hänen nenässään oli muutamia nyppylöitä. Kahdeksas näytti pahan-luontoiselta, yhdeksäs itsekkäältä; kymmenes sanoi joka lauseella: "pahuus vieköön!" Ei semmoisen kanssa ollut hyvä lähteä elämän matkalle! Yhdestoista katsoi liiaksi käsiään ja jalkojaan ja oli siis turhamainen houkkio. Kahdestoista tuli, ja hän oli hyvä, jalo, miehekäs, kaunis, rakkautensa näkyi olevan sydämmellinen, sanottavansa esitti hän taitavasti; nyt oltiin pahimmassa kuin pulassa, kun ei tietty, mitä vikaa hänestä löytäisi. Hän näytti todellisesti rakastavan, … mutta ehkä se vain näytti siltä, taikka jos hän rakastikin, se ehkä vain oli tuota katoavaa ulkomuotoa eikä kuolematointa sielua; … Jumala varjelkoon, mikä hirveä synti! Jos niin oli asian laita … niin … mutta armastaja vannoi lempivänsä tytön sielua, juuri hänen hengellistä olentoansa ja eräänä onnellisena hetkenä hän niin mahtavalla voimalla valloitti tuon kaunottaren jo alttiiksi joutuneen sydämmen, että tytön vapisevat huulet vihdoinkin liikkuivat tapaan semmoiseen, että kosia luuli niiden muodostavan portin, jonka kautta tuo myöntävä vastaus oli hänelle tuleva. Ja ollen varmana siitä, että hän nyt oli saanut toivotun vastauksen, lankesi hän polvilleen, suuteli ihanaa Elimiaa, joka ihmeestä ja hämmästyksestä melkein oli kaatumaisillaan, kun hän nyt näin tietämättään, miten se kävi, havaitsi olevansa kihloissa!

      Hänen isänsä ja sulhasensa päättivät häät pidettäväksi mitä pikemmin sitä paremmin. Elimia ei kieltävällä eikä myöntävällä sanalla sekaantunut koko tuumaan, ja sulhanen tietysti luuli hänen vaiti-olonsa tarkoittavan heidän päätöksensä hyväksymistä. Aika joutui joutumistaan, vaan sillä välin ihana Elimia luki päivät, sanoen: "nyt on ainoastaan 14 päivää jäljellä, nyt 12 ja, armollinen taivas! nyt ainoastaan 10, Herra Jumala, nyt vain 8 päivää!" Aina suurempi tuska ja pelko valloitti nyt hänen sydäntänsä. Kaikellaiset kummat ajatukset ja turhat luulot, Egyptin heinäsirkkoja lukuisammat, anastivat hänen muuten viisasta ja tyventä mieltänsä, pimentäen ja hämmentäen sitä. Hän ei nyt suorastaan eroa tahtonut sulhostansa, mutta päätti vain häät jätettäväksi toiseen aikaan, sillä Almantsor'issa hänen mielestään oli kuitenkin vikoja enemmän, kuin mitä olisi luulla saattanut, ja se suurin, että hän hyvin ymmärsi niitä peittää. Ihminen ei koskaan ole täydellinen, ja hän, joka meistä parhaimmalta näyttää, on usein ehkä vähimmän viatoin. Sitä paitsi Elimia luuli, ett'ei heidän luonnossansa ollut sopusointua; ja sen lisäksi vielä oli tuo sulhanen liika nuori, hän itse liian vanha j.n.e., siis loppu ja päätös tuosta kaikesta, että hän koko elinajakseen tulisi onnettomaksi.

      Eräs Elimian hyvistä ystävistä olisi halusta niskat taittanut nais-haltia Varovaiselta, jonka onnetoin lahja oli siihen syynä, että Elimia aikoi hyljätä sen onnen, mikä hänen osakseen tulisi semmoisen miehen omana, joka hartaasti oli häneen kiintynyt ja ikään kuin häntä varten luotu.

      Nyt, Piete, näen, kuinka käyt malttamattomaksi, ja kysyt: "mikä tämän lorun lopuksi, ja mitä hyvää tästä tulee?" Ystäväni rakas! tätä kaikkea olen tarjonnut ensiksikin ikään kuin ruokaryypyksi, enentääkseni ruokahaluasi itse ateriaa varten, ja sitten näyttääkseni, mikä erin-omainen noitavoima pienelle Julialle on tuota hätää annettu, sillä muutamalla kynän-piirteellä muutan minä kaikki mainitsemani henkilöt, laitan entiset nykyisiksi ja sadun, tosi-asiaksi.

      Almantsor'ista tulee nuori uljas Algernon S. ja hänen morsiamestansa, ihanasta Elimiasta, sisareni Emilia H., joka aina välimiten katkerasti katuu lupaustaan. Nais-haltia Varovaisen täytyy kärsiä suuremmat muutokset; hän ei ole mikään muu, kuin tuo horjuvaisuus ja epävakaisuus, joka aina valloittaa Emilian sydäntä, milloin hänen vain tulee päättää pyhään avioliittoon menemisestänsä. Jollei häntä nyt monelta taholta tuupattaisi eteen päin, menisi hän kuten kravut – takaperin. Tämä Emilia, jota minä niin hartaasti rakastan, vaikka hän, usein kyllä, koettelee malttavaisuuttani, istuu nyt vastapäätäni sohvan nurkassa kalpeana, silmät itkusta punaisina, ajatellen hääpäiväänsä ja – hikoillen tuskasta! Onko tuo naurettavaa vai itkettävää? Minä kumminkin vuoroin nauran ja itken sekä houkuttelen Emiliaa tekemään samoin.

      Ainoa keino, millä saatamme estää Emilia parkaa miettimästä ja suremasta turhan päiten, on, että kaikki toimet saavat mennä sikin sokin tulisimmassa kiiruussa aina hääpäivään asti, jotta hänen päänsä oikein joutuisi pyörälle. Tiedänpä, ett'ei isäni koskaan sallisi, että joku meistä olisi sanansa syöjä. Emilia sen myöskin kyllä tietää, ja luulenpa, että tämä juuri tekeekin häntä välistä kovin alakuloiseksi. Ja kuitenkin hän rakastaa, välistä oikein ihaileekin sulhoaan, – mutta antaisi sentään vieläkin, jos uskaltaisi, hänelle rukkaset! Sanoppa, mitenkä kaikki tämä on selitettävä – mitenkä tämä on mahdollista! Mutta kun hänen kohtalonsa kerran on pätevästi päätetty ja muuttumattomana pysyvä, luulen hänen kyllä onneensa tyytyvän, ja, mikä hupaisinta, Emilia itsekkin luulee samoin. Nyt on asiat kuitenkin sillä kannalla, että tulevalla viikolla kaikkien häävalmistusten pitää olla valmiina. Ja pyhänä, siis ylihuomisesta viikon takaa, on tuo hirveä hääpäivä. Emilia vihitään kotona, ja ainoastaan sukulaisista kutsutaan muutamia. Emilia tahtoo sen ja hänen mieltänsä nyt noudatetaan kaikessa, missä suinkin mahdollista on. Hän sanoo sillä tavalla tehtävän kaikille uhri paroille. Naurettava aatos! Näethän, Piete hyvä, kuinka välttämättömästi sinua täällä tarvitaan. Tosiaankin, me tarvitsemme kaikin puolin sinun apuasi ja neuvoasi. Kääri siis kapineesi kokoon ja lähde tänne mitä pikimmin sitä paremmin.

      Maanantaina Algernon tulee Tukholmaan ja hänen kanssaan myöskin minun sulhaseni. Minä en ole ollut niin arka ja monimutkainen kuin Emilia, mutta enpä ole sentään valinnut huonommin kuin hänkään. Arvidini on kaunis ja sorea ja hänen sydämmensä kultaa kalliimpi. Isäni pitää hänestä paljon, ja sehän minulle on suurimman arvoista! Minun rakas, hyvä ja kunnioitettu isäni! Olinhan varmasti päättänyt, ett'en koskaan jättäisi isääni ja äitiäni… Minä en ymmärrä, mitenkä sentään saatin mennä kihloihin … mutta Arvidini ääretöntä suloutta en voinut vastustaa. Onhan isäni luona vielä Helena, hän ei kuitenkaan koskaan naimisiin mene; ja Helena ainakin vastaa kolme minun vertaistani tyttöä. Isäni ei ensinnä hyväksynyt meidän liittoamme, vaan pani niin kovasti vastaan, että se melkein jo oli myttyyn menemäisillään, mutta minä itkein lankesin polvilleni, sulhoni isä (minun isäni nuoruuden ystävä) puhui kovin kauniisti, ja Arvid itse näytti niin surulliselta, että isäni vihdoinkin heltyen sanoi: "noh saakoot nyt sitte toinen toisensa". Arvid ja minä, mekös nyt iloitsimme kuten leivoset. Pian saat häntä nähdä; hänen leukapartansa ja viiksensä ovat mustat, silmänsä suuret ja siniset, ja kaikkein kauniin hänessä on … mutta saathan nähdä, saatpa nähdä! Hänen on äänensä kauniin, mitä maailmassa olla sopii, ja oikeinpa miellyttävällä tavalla hän lausuu "hiisi vieköön!" vaikka sitä vastaan väittää. Sinun mielestäsi tämä ehkä kummalta kuuluu, mutta sinä saat nähdä, saatpa kuulla! Tule, tule viimeistäänkin ylihuomis-iltana syleilemään,

ystävääsi Julia H: ta.

       Lisää: Pyytäisin sinua mukaasi ottamaan