Shilinin kädet vapautettiin siteestä, jalkapuu kiinnitettiin hänen jalkoihinsa ja hänet vietiin vajaan, tuupattiin sinne ja jätettiin lukon taakse. Shilin kaatui lantakasan päälle. Jonkun aikaa pitkällään oltuaan hän tunnusteli pimeässä mahdollisimman pehmeätä paikkaa ja kävi makuulle.
II
Shilin ei saanut unta melkein koko yönä. Yöt olivat lyhyitä. Hän näkee raosta, että aamu jo vaikenee. Shilin nousi, levitti raon suuremmaksi ja rupesi tähystelemään.
Hän näkee raosta tien, joka vie vuoren rinnettä alas, oikealla on tatarilainen mökki ja sen vieressä kaksi puuta. Musta koira loikoo kynnyksellä, kili vuonineen astelee ohi. Alhaalta vuoren juurelta saapuu nuori tatarilaisnainen. Hänen yllään on värillinen paita, kupeita kiertää vyö, jalassa on housut ja saappaat, pää on viitan suojassa ja pään päällä iso läkkikannu vettä täynnä. Selkä köyryssä hän kulkee ja taluttaa tatarilaispoikaa, jonka pää on ajeltu ja jonka yllä on vain paita. Nainen meni mökkiin vesiastioineen. Sitten tuli eilinen punapartainen tatarilainen ulos silkkinen ihotakki yllä, hopeainen tikari vyössä ja kengät jaloissa ilman sukkia. Päässä hänellä on korkea, musta lammasnahkainen lakki, jonka takaosa on alaspäin taivutettu. Hän venytteleikse ja silittelee punaista partaansa. Jonkun aikaa seisottuaan hän antoi jonkin määräyksen rengilleen ja poistui.
Sitten ratsasti ohi pari poikaa hevosia juottamaan. Hevosten sieraimet olivat märät. Muitakin poikia juoksi ulos. Niillä on kaikilla ajeltu pää ja vain paita yllä; housuja ei ole kenelläkään. He kokoontuvat yhteen kasaan, tulevat vajan luo, ottavat pitkän vitsan ja työntävät raon läpi. Shilin karjaisee. Silloin lapset alkavat kirkua ja juoksevat aika kyytiä tiehensä niin että paljaat kintut vain vilahtelevat.
Shiliniä janottaa, hänen kurkkunsa on aivan kuiva. "Kun edes tulisivat katsomaan", ajattelee hän. Hän kuulee vajan ovea avattavan. Punaparta tatarilainen on saapunut ja hänen mukanaan on toinen, pienempikokoinen ja mustaverinen. Hänen silmänsä ovat mustat ja kirkkaat, posket ovat punaiset, parta pieni ja lyhyeksi leikattu, kasvot iloiset, suu naurussa. Mustaverisen pukukin on parempi. Sinisessä, silkkisessä ihotakissa on kirjailtu reunus. Vyössä riippuu iso hopeainen tikari. Punaiset sahviaanikengät ovat niinikään hopealla kirjaillut. Näitten hienojen kenkien päällä on toiset paksummat. Korkea lakki on valkeata lampaannahkaa.
Punapartainen tatarilainen astui sisälle ja alkoi puhua jotakin aivan kuin riitelisi. Hän seisoo nojaten oven pieleen, liikuttelee tikariaan ja katselee kuin susi kulmiensa alta Shiliniä. Mustaverinen taas, joka oli vikkelä ja vilkas ja käveli kuin vietereillä, astui Shilinin luo, asettui kyykkyyn, irvisteli, taputti häntä olalle ja alkoi hyvin nopeasti puhua pupattaa omaa kieltään, vilkutti silmiään, maiskutti kieltään ja lausui vähän väliä: "Karashoo urus, karashoo urus!"
Shilin ei ymmärtänyt tuosta puheesta mitään. "Antakaa juotavaa, vettä!" – sanoo hän.
Mustaverinen nauraa. "Karashoo urus", – melskaa hän yhä.
Shilin näytti huulillaan ja käsillään, että hän tahtoi juomista.
Musta mies ymmärsi, alkoi nauraa, kurkisti ulos ovesta ja huusi:
"Dina!"
Hento, laiha, noin kolmentoistavuotias tyttö saapui. Hänen kasvonpiirteensä muistuttivat mustaa miestä; ilmeisesti hän oli tämän tytär. Silmät olivat mustat ja kirkkaat, kasvot kauniit. Hänen yllään oli pitkä, sininen, leveähihainen paita, jossa ei ollut vyötä. Helmat, rinnan kohta ja hihat olivat punaisella nauhalla reunustetut. Jaloissa oli housut ja sievät kengät ja kenkien päällä vielä toiset, korkeakantaiset jalkineet, kaulassa venäläisistä puolen ruplan rahoista tehdyt vitjat. Päässä ei ollut mitään päähinettä; mustassa palmikossa oli nauha ja siinä riippui helyjä sekä hopearupla.
Isä antoi hänelle jonkin käskyn. Hän juoksi pois ja palasi kohta takaisin tuoden läkkiastian. Tarjottuaan siitä vettä hän kävi kyykkyyn ja vetäytyi niin köyryyn, että olkapäät olivat alempana kuin polvet. Tässä asennossa hän silmät selällään katseli Shiliniä kuin outoa eläintä ja seurasi hänen liikkeitään, kun hän joi.
Shilin ojensi hänelle astian takaisin. Hän hypähti syrjään kuin villi vuohi, niin että isääkin alkoi naurattaa. Isä lähetti hänet taaskin jollekin asialle. Hän otti vesiastian, juoksi pois, toi happamatonta leipää pyöreän laudan päällä, kyyristyi taas entiseen asentoonsa ja katseli silmiään pois kääntämättä.
Tatarilaiset poistuivat sitten ja lukitsivat taas oven.
Jonkun ajan kuluttua tuli renki Shilinin luo ja sanoi:
– Hehei, isäntä, hehei!
Ei hänkään osannut venäjää, mutta Shilin ymmärsi kuitenkin sen verran, että häntä käskettiin lähtemään jonnekin.
Shilin lähti kulkemaan jalkapuu jalassa, ontui eikä tahtonut päästä eteenpäin, sillä jalka pyrki yhä vääntymään sivulle. Astuttuaan ulos vajasta hän näki edessään tatarilaiskylän, jossa oli kymmenkunta taloa sekä kirkko torneineen. Erään talon edessä seisoo kolme satuloitua hevosta, joita poikaset pitelevät suitsista. Tästä talosta tuli mustaverinen tatarilainen ulos ja viittasi Shiliniä luokseen. Hän nauroi, puhui kaiken aikaa omaa kieltään ja meni taas ovesta sisälle. Shilin astui taloon. Hän tuli sievään huoneeseen, jonka seinät oli tasaisesti savella voideltu. Etuseinällä on kirjavia untuvapatjoja; sivuilla riippuu kalliita mattoja. Mattojen päällä on pyssyjä, pistooleja, miekkoja, – kaikki hopealla koristettuja. Yhdellä seinällä on pieni uuni lattian tasalla. Lattia on mullasta ja puhdas kuin puimatanner. Peränurkassa sitä peittävät huopapeitot. Näiden päällä on mattoja ja matoilla untuvatyynyjä. Matoilla istuu tatarilaisia paljaat kengät jaloissa. Siinä on punaparta ja mustaverinen sekä kolme vierasta. Kaikki nojaavat selkäänsä untuvatyynyihin. Heidän edessään on pyöreillä laudoilla hirssijauhoista leivottuja kakkaroita, kupeissa sulaa voita ja pikku kannuissa busaa – tatarilaista olutta. He syövät käsillään ja kädet ovat yltäänsä voissa.
Musta hypähti pystyyn, käski istuttamaan Shilinin syrjään paljaalle lattialle, vääntäytyi itse taas matolle ja alkoi tarjoilla vierailleen kakkaroita ja busaa. Renki pani Shilinin istumaan määrätylle paikalle, riisui päällyskenkänsä, asetti ne ovensuuhun muitten päällyskenkien viereen, istuutui lähelle isäntäväkeä ja alkoi vesissä suin katsella näiden syöntiä. Tatarilaisten syötyä tuli huoneeseen tatarilaisvaimo. Hänellä oli yllään samanlainen paita kuin tytöllä ja housut jalassa. Pää oli huivin peitossa.
Hän korjasi pois leivokset ja voin ja toi kauniin pesuammeen sekä kapeakaulaisen kannun. Tatarilaiset pesivät kätensä, panivat ne sitten ristiin, kävivät polvilleen, puhalsivat joka suuntaan ja lukivat rukouksia. Sitten he taas alkoivat puhella omalla kielellään. Yksi vieraista kääntyi Shilinin puoleen ja sanoi venäjäksi:
– Sinut on ottanut kiinni Kasi Muhamed (hän osoitti punapartaista tatarilaista) ja antanut Abdul Muratille (hän osoitti mustaveristä). Abdul Murat on nyt sinun isäntäsi.
Shilin oli vaiti.
Abdul Murat alkoi puhua, osoitteli Shiliniä, nauroi ja hoki:
"Karashoo urusi".
Tulkki lausui:
– Hän käskee sinua kirjoittamaan kotiisi, että lähettäisivät sinusta lunnaita. Kun rahat tulevat, niin hän päästää sinut vapaaksi.
Shilin mietti hetkisen ja kysyi:
– Paljonko hän tahtoo lunnaiksi?
Tatarilaiset alkoivat taas keskustella. Sitten tulkki lausui:
– Kolmetuhatta rahaa.
– Ei, – sanoi Shilin, – sitä minä en voi maksaa.
Abdul hyppäsi pystyyn ja alkoi käsiään huitoen selitellä jotakin
Shilinille luullen tämän ymmärtävän. Tulkki käänsi:
– Paljonko