Joulun-aatto
I.
Marley'n haamu
Marley oli kuollut, tästä aloittaaksemme. Siitä ei ole minkäänlaista epäilystä. Pappi, notarius, maahanpaniais-toimittaja ja pää-murehtija olivat allekirjoittaneet hänen hautaus-todistuksensa. Scrooge allekirjoitti sen, ja Scrooge'n nimi oli hyvä pörssissä, mihin hyvänsä hän pisti sen.
Vanha Marley oli kuollut, kuollut kuin ovi-naula. Huomatkaat! minä en aio sanoa, että omasta takaa tiedän, mitä ovi-naulassa on erittäin kuollutta. Minä olisin itse ehkä pikemmin katsonut ruumiin-arkun naulaa kaikkein kuolleimmaksi kappaleeksi myytävästä rauta-tavarasta. Mutta esi-isiemme viisaus ilmestyy tässä vertauksessa; eikä minun halvat käteni saa hämmentää sitä, muutoin koko maa on hukassa. Sallikaat minun sentähden pontevasti kertoa, että Marley oli kuollut, kuollut kuin ovi-naula.
Tiesikö Scrooge, että hän oli kuollut? Arvattavasti. Kuinkas muutoin? Scrooge ja hän olivat kauppakumppanina, tiesi kuinka monta vuotta. Scrooge oli hänen ainoa testamentin-suorittajansa, hänen ainoa omaisuuden-hoitajansa, hänen ainoa pesän-selvittäjänsä, hänen ainoa perillisensä, hänen ainoa ystävänsä ja hänen ainoa murehtijansa. Eikä Scroogekaan ollut niin kauheasti sortunut tästä surullisesta tapauksesta; hän ajoi oivallisesti asioitaan itse hautajais-päivänä ja vietti sitä edullisen kaupan tekemällä.
Minä mainitsin Marley'n hautajaisia ja joudun tällä tapaa takaisin siihen kohtaan, josta aloitin. Ei ole minkäänlaista epäilystä, että Marley oli kuollut. Tästä tulee tarkoin pitää kiinni, taikka ei lähde mitään kummallista siitä kertomuksesta, jonka mielin jutella. Joll'emme olisi täydellisesti vakuutetut siitä, että Hamlet'in isä kuoli ennen näytelmän alkua, ei hänen yötinen kävelynsä omilla valleillansa itätuulessa oudostuttaisi enemmän, kuin jos mikä muu keski-ikäinen gentlemani tahansa äkkiä pimeässä lähtisi ulos johonkin tuuliseen paikkaan, – esimerkiksi Saint Paul'in kirkkomaalle – varta vasten hämmästyttääksensä poikansa heikkoa mieltä.
Scrooge ei koskaan pyhjennyt pois vanhan Marley'n nimeä. Tuossa se vuosikausia jälestäpäin seisoi vara-aitan oven päällä: Scrooge ja Marley. Firma oli tunnettu "Scrooge ja Marley'n" nimellä. Semmoiset, jotka ensi kerran tulivat asioille, nimittivät Scrooge'a milloin Scrooge'ksi, milloin Marley'ksi, mutta hän vastasi molempiin nimiin. Se oli hänestä yhtä kaikki.
Mutta, oi! hän oli perin armoton mies, tuo Scrooge! kiskova, kiristävä, kaappiva, haaliva, ahne, vanha synnin-orja! Kova ja karkea, kuin limsiö, josta ei mikään rauta koskaan ole iskenyt lämmittävää tulta; Salakielinen, itseänsä hillitsevä, ja yksinänsä, kuin huuhka. Hänen sisällinen kylmyytensä kohmetutti hänen vanhoja kasvonjuonteitansa, puri hänen terävää nenäänsä, rypisti hänen poskiansa, kangistutti hänen astuntaansa; teki hänen silmänsä punaisiksi, hänen ohuet huulensa sinisiksi; ja puhui hänen vinisevässä äänessään. Hallainen härmä peitti hänen päänsä, hänen kulmakarvansa ja jouhikkaan leukansa. Hän levitti kylmyyttänsä joka paikkaan; mätäkuulla hän jäädytti konttorinsa eikä jouluna millään lailla sitä lauhduttanut.
Ulkonainen kuumuus tai kylmyys vaikutti varsin vähän Scrooge'en. Ei mikään kesäinen helle voinut lämmittää, eikä talvinen pakkanen viluttaa häntä. Ei mikään puhaltava tuuli ollut tuikeampi, kuin hän, ei mikään lankeava lumi kiihkeämpi putoamaan, ei mikään rankka-sade vaikeampi taivuttaa. Huono sää ei tietänyt, kuinka päästä häneen käsin. Ankarimman sateen ja tuiskun ja raekuuron ja lumi-rännän sopi kehua vaan yhdessä kohden voittavansa hänet. He olivat usein hyvin "runsaskätisiä", mutta Scrooge ei ikinä.
Ei kukaan koskaan seisauttanut häntä kadulla sanoaksensa iloisella katsannolla: "rakas Scrooge, kuinka jaksatte? Milloin tulette meitä tervehtimään?" Ei mikään kerjäläinen rukoillut häneltä vähintäkään apua, ei mikään lapsi kysynyt häneltä, paljonko kello oli, ei mikään mies eikä vaimo tiedustellut häneltä kertaakaan koko hänen elämässään tietä sinne taikka sinne. Jopa sokeitten koiratkin näyttivät tuntevan hänet; ja kun näkivät hänen lähestyvän, taluttivat isäntänsä portin-majaan tai pihaan; ja sitten huiskuttivat häntäänsä, niinkuin sanoaksensa: "parempi on, sokea isäntä! olla silmätön, kuin pahasilmäinen."
Mutta mitäpä Scrooge siitä huoli! Juuri tätä hän tahtoikin. Kun sai pujotella eteenpäin elämän väki-rikkailla teillä ja torjua luotansa kaikki inhimillinen hellyys, oli se, niinkuin tuttavat sanoivat, oikea herkku Scrooge'lle.
Kerta – se oli kaikista vuoden hyvistä päivistä joulun-aatto – istui vanha Scrooge työskennellen konttorissansa. Oli kylmä, valju, äkeä ilma, ja lisäksi sumuinen; hänen sopi kuulla, kuinka ihmiset ulkona pihalla puhkuen astuivat edestakaisin, huhtoivat käsiänsä ristiin ja tömistivät jalkojansa kivitykseen, niitä lämmittääkseen. Kaupungin kellot olivat vast'ikään lyöneet kolme, mutta kuitenkin oli jo aivan pimeä – ei ollut koko päivänä ollut valoisa – ja kynttilät hohtivat läheisten konttorien akkunoista, niinkuin punaiset pilkut kaleassa, ruskeassa ilmassa. Sumu virtaili sisään jokaisesta raosta ja avaimen reiästä ja oli niin paljua ulkona, että, vaikka piha oli mitä kapeimpia, vastapäiset rakennukset vaan haimensivat niinkuin aaveet. Kun näki mustanharmaan pilven laskeuvan alas ja peittävän kaikki, olisi pian luullut, että luonto asui aivan likellä ja keitti paraikaa juomaa suurissa määrin.
Scrooge piti konttorinsa ovea auki, voidaksensa silmäillä konttoristiansa, joka kauhean pienessä kopissa, jonkunlaisessa vesi-säiliössä, kopioitsi kirjeitä. Scrooge'lla oli pesässään varsin vähäinen valkea, mutta konttoristin valkea oli niin monta vertaa vähempi, että se näytti vaan yhdeltä hehkuvalta hiileltä. Eikä hänen käynyt sitä lisääminen, sillä Scrooge piti hiili-laatikon omassa huoneessansa; ja heti kuin konttoristi tuli sisään, lapio kädessään, ennusti isäntä, että heidän oli tarpeellinen erota. Sen vuoksi konttoristi puki päällensä valkoisen kaulahuivinsa ja koetti lämmittää itseänsä kynttilän avulla; jossa yrityksessä hän ei kuitenkaan onnistunut, kosk'ei hän ollut erittäin hyvällä luulolla varustettu.
"Iloista joulua, eno! Jumala varjelkoon teitä!" huusi iloinen ääni. Se oli Scrooge'n sisarenpojan ääni; hän ilmestyi niin äkkiä, että tämä oli ensimäinen ilmoitus hänen tulostaan.
"Pah!" lausui Scrooge, "joutavia!"
Hän oli niin varistunut nopeasta astunnastaan sumussa ja pakkasessa, tämä Scrooge'n sisarenpoika, että hän kokonaan hohti; hänen kasvonsa olivat punaiset ja kauniit, hänen silmänsä säkenöivät ja hänen henkensä näkyi.
"Jouluko joutavia, eno!" vastasi Scrooge'n sisarenpoika. "Ette suinkaan sitä tarkoita?"
"Tarkoitan kyllä", sanoi Scrooge. "Iloista joulua! Mikä oikeus sinun on olla iloinen? Mikä syy sinun on olla iloinen? Olethan sinä köyhä kylläksi?"
"Olkoon niin", vastasi sisarenpoika hilpeästi. "Mikä oikeus teidän on olla nurpea? Mikä syy teidän on olla yrmeä? Olettehan rikas kylläksi."
Scrooge, jolla ei heti ollut mitään parempaa vastausta valmiina, sanoi taas: "pah!" ja lisäsi sitten: "joutavia."
"Älkäät olko pahoillanne, eno!" lausui sisarenpoika.
"Mitä muuta minun sopii olla", vastasi eno, "kun elän tämmöisessä narrien maailmassa? Iloista joulua! Hiiteen kaikki iloiset joulut! Mitä joulun-aika on sinulle muuta, kuin semmoinen aika, jolloin maksat rätinkejä ilman rahaa; semmoinen aika, jolloin huomaat itsesi vuotta vanhemmaksi, mutta ei tuntiakaan rikkaammaksi; semmoinen aika, jolloin lasket vajauksen kirjoissasi ja niissä kaikkialla vuoden umpeen näet tyhjän lomapaikan edessäsi? Jos minä saisin tehdä tahtoni", arveli Scrooge närkästyksissään, "niin jokainen hupsu, joka juoksee ympäri 'iloista joulua' jätkyttäen, keitettäisiin oman pudding'insa kanssa ja haudattaisiin, rautatammen puikko sydämessään. Niin tehtäisiin."
"Eno!" rukoili sisarenpoika.
"Sisarenpoika!" vastasi eno tylysti, "vietä sinä joulua sinun tavallasi, mutta anna minun viettää sitä omalla tavallani."
"Viettää sitä!" kertoi Scrooge'n sisarenpoika. "Mutta te ette ollenkaan vietä sitä."
"Salli minun siis olla sitä viettämättä", arveli Scrooge. "Olkoon sinulla paljon hyvää siitä! Sinulla on aina ollut paljon hyvää siitä!"
"Kyllä monta asiaa löytyy, joista minulla on ollut hyvää, vaikkei juuri erittäin hyötyä", vastasi sisarenpoika. "Joulu muun muassa. Mutta sikseen jätettynä se kunnioitus, joka kuuluu sen pyhään nimeen