Sir Walter Scott
Sir Walter Scott syntyi elokuun 15 p: nä 1771 Edinburghissa ja oli varsinaiselta kansalaistoiminnaltaan lakimies. Erinomaisen työteliäänä ryhtyi hän jo varhaisessa nuoruudessaan monenlaisiin kirjallisiin puuhiin, liittyen vastaheränneeseen romanttiseen liikkeeseen. Käännettyään englanninkielelle Bürgeriä ja Goethea sekä kokoiltuaan synnyinmaansa vanhoja kansanlauluja alkoi hän itsekin esiintyä menneiden ritariaikojen runoilijana, sepittäen balladeja ja yhtäjaksoisia runoteoksia, jotka saivat mitä yleisintä suosiota osakseen.
Scott työskenteli myös paljon kirjallisuushistorioitsijana, erilaatuisten tutkielmain kyhääjänä ja historiankirjottajana, esim. vanhuudessaan laatien laajan elämäkerrallisen julkaisun Napoleonista. Sitä hämmästyttävämmältä tuntuu, että hän jätti jälkeensä kerrassaan 29 suurta romaaniakin, joista hän julkaisi ensimäisen vasta 43-vuotiaana. Seitsemässätoista vuodessa hän muun työnsä ja virkatoimintansa ohella kirjotti tämän suuremmoisen "Waverley" – sarjansa, joksi se on nimitetty ensimäisen numeronsa mukaan. Nämä historiallis-romanttiset teokset eivät ainoastaan herättäneet mitä suurinta innostusta ja ihastusta siellä, missä ne erityisesti vetosivat kansallishenkeen ja isänmaallisiin tunteisiin, vaan myöskin soivat hänelle ikuisen kuuluisuuden koko sivistyneessä maailmassa tämän kirjallisuusmuodon varsinaisena luojana, jonka suuruutta ei yksikään seuraaja ole vielä tähän päivään asti kyennyt täydellisesti tavottamaan. Scottilla on ollut tavattoman suuri vaikutus maailmankirjallisuuteen, ja siitä huolimatta, että nykyajan yleisö on tottunut monessakin suhteessa muuttuneeseen kaunokirjalliseen käsittelytapaan, eivät hänen romaanejansa ole kyenneet syrjäyttämään niiden vanhentuneiksi myönnettävät ominaisuudet. Ja niistä vioistakaan välittämättä, joita jo omat aikalaiset huomasivat tämän liialliseen rasitukseen joutuneen suurmiehen tuotannossa, tunnustaa jälkimaailma yhäti, että hän on alallaan parhaiten onnistunut, kaunistaessaan historiaa haaveellisuudella ja vilkastuttaessaan erinomaisesti piirrettyjä henkilökuvia ja tapainkuvauksia mitä vaihtelevimmilla seikkailuilla.
Scottin suorasanaiseen kaunokirjalliseen tuotantoon kuuluu jokunen lyhytkin kertomus. Näistä on novelli "Ylämaan leski" verrattomasti etevin, jotapaitsi sen sävy on erityisesti sydämeen käypä niiden olosuhteiden vaikutuksesta, joissa se kirjotettiin. Osakkaana kustantajansa liikkeessä oli Scott tämän vararikossa sekä menettänyt sijottamansa pääoman että jalomielisesti ottanut vastatakseen velkojain täydellisestä hyvittämisestä yksityisellä omaisuudellaan ja työllänsä. Viidenkymmenenviiden vuoden ikäisenä otti hän siten niskoilleen puolenkolmatta miljoonan markan velkakuorman, ja hän suorastaan kirjottikin itsensä kuoliaaksi lähellä raskaan urakkansa loppua; syyskuun 21 p: nä 1832 sammui suunnattoman ahkeran neronmiehen henki. Edellämainitusta taloudellisesta mullistuksesta oli kulunut vuosi, kun Scott toukokuulla 1826 menetti uskollisen elämänkumppaninsakin, ja tänä elämänsä synkimpänä aikana hän kirjallisesta toiminnasta yhä lohtua hakien kirjotti tämän novellinsa. Samalta kuukaudelta lausuu hänen muistikirjansa – julkaistaksemme pari pikku otetta:
"Toukok. 27 p. – Uneton yö. On kyllä totta, että minun pitäisi käydä käsiksi työhön, ja uneton yö tuottaa toisinaan hyviä aatoksia. Voi! ei ole minulla nyt kumppania, jonka kanssa voisin haastella näiden yöllisten valvontahetkien yksinäisyyden huojentamiseksi. Mutta minä en saa pettää omia ja perheeni odotuksia – ja ponnistelun välttämättömyys käy ilmeiseksi. Minun on yritettävä pikku teelmää – jotakin välipäikseni soveltuvaa. Mrs. Murray Keithin kertomus karkurista ja hänen puhelunsa nuoren miehen äidin kanssa saattaa olla tehtävissä tunteisiin vetoavaksi, mutta sietää tuskin suurtakaan laajentamista."
"Toukok. 28 p. – Kirjotin eilen muutamia sivuja ja läksin sitte kävelylle. Luullakseni kelpaa kuvaus vanhasta skotlantilaisesta naisesta, mutta kyllähän viime aikoina on lakkaamatta käytetty skotlantilaisia aiheita jos jossakin muodossa. Jatkanpa kuitenkin, valmistan tänään kymmenkunnan sivua ja kuulustan sitte J. B: n mielipidettä. Kirjotin helposti. Työskentely tuntuu tehneen minulle hyvää. Nukuin sikeästi viime yönä, ja herätessäni huomasin, kuten on minulla tavallista, saavani muutamia selkeitä näkökohtia ja ajatuksia tätä pikku tekelettä varten. Näinköhän muut huomaavat niin elävästi kuin minä todeksi latinalaisen sananlaskun: Aurora musis amica". 1
Vähän jälkeenpäin hän huomautti päiväkirjassaan:
"Kirjotin kelpo taipaleen tänä aamuna. Saatan erehtyä, mutta ajattelen todella tarinan Elspat M'Tavishista olevan parasta käsialaani – vaikka J. B. kärttää pelkkää ritaruuskuvailua. Hän ei oikein käsitä, että kaikkea voidaan tässä maailmassa saada liiaksi, tai pidä kyllin suuressa arvossa uutuuden välttämättömyyttä. Ylämaalaiset ovat nyt jonkun aikaa olleet poissa näyttämöltä."
"Ylämaan leski" julkaistiin osana "Canongaten aikakirjain" sikermästä seuraavana talvena; niteen esipuheessa Scott ensi kertaa tunnusti olevansa "Waverley" – sarjan nimettömänä pysynyt tekijä. Scottin aikomuksena oli ollut antaa salaisuutensa tulla ilmi vasta kuolemansa jälkeen, jonkun oikun johdosta kerran alotettuaan romaanikirjailija-uransa nimettömänä; mutta hänen kustantajansa häviö teki sen suunnitelman mahdottomaksi. Tätä novellia lukiessaan tajuaa selvästi, että yksinäisen, kohtalon kovasti raskauttaman suurmiehen oma sielunelämä on siinä tavannut silloin soveliaimman aiheen tutkittavakseen. Kertomus perustuu, kuten muistikirjassakin viitataan, tositapaukseen; se on muuten hyvinkin tarkoin piirrettyä paperille Scottin tuttavan rouva Anne Murray Keithin (kuollut 1831) suullisen selostuksen mukaan, tämä kun tunsi kaikki sen henkilöt. Saadakseen novellinsa esitystavan säilymään sellaisena sovitti Scott sen siitä syystä "rouva Bethune Baliolin" muistiinpanoiksi.
I
Maailman hylkäämä
Rouva Bethune Baliolin muistiinpanot alkavat seuraavasti:
Siitä on kolmekymmentäviisi tai kenties lähemmä neljäkymmentä vuotta, kun läksin lyhyelle Ylämaan kierrokselle, kuten sellaista retkeilyä siihen aikaan määriteltiin, huojentaakseni alakuloisuutta, joka johtui perheessäni paria kolmea kuukautta aikaisemmin sattuneesta raskaasta kuolemantapauksesta.
Tuollainen matka oli tullut jossain määrin muotiin; mutta vaikka sotilastiet olivat oivallisia, oli mukavuuksista niin suuri puute, että sen suorittamista pidettiin pikku seikkailuna. Sitäpaitsi, vaikka tuo Skotlannin tunturiseutu nyt on yhtä rauhallinen kuin mikään osa Yrjö-kuninkaan valtakuntaa, herätti se nimi vieläkin kauhua, kun oli elossa niin monia vuoden 1745 kapinan2 näkijöitä. Useakin tunsi epämääräistä pelkoa, katsellessaan Stirlingin ylänteiltä pohjoista kohti, missä mahtava vuorijono kohoaa kuin tummana vallina kätkemässä kansaa, joka puvultaan, tavoiltaan ja kieleltään oli vielä suuresti erilainen kuin heidän alamaalaiset maanmiehensä.
Minä puolestani kuulun sukuun, joka ei kovinkaan herkästi joudu pelkästään mielikuvituksesta johtuvaan arkailuun. Minulla oli joitakuita ylämaalaisia heimolaisiakin, tunsin useita sikäläisiä huomattavia perheitä, ja pelottomana läksin taipaleelle, vaikka minulla oli kumppaninani ainoastaan Alice Lambskin, kamarineitoni.
Mutta olihan minulla opas ja ohjaaja melkein yhtä pätevä kuin Suurisydän "Kristityn Vaelluksessa", nimittäin kyytimies Donald MacLeish, jonka sain Stirlingissä samalla kun vuokrasin vantteran kaksivaljakon, yhtä vakaan kuin Donald itse, vetämään vaunujani, seuranaistani ja minua minne vain mieleni teki.
Donald MacLeish kuului sellaiseen kyyditsijäin rotuun, jonka lienevät jo syrjäyttäneet käytännöstä postivaunut ja höyrylaivat. Heitä tavattiin pääasiallisesti Perthissä, Stirlingissä ja Glasgow'ssa, missä matkustavaiset tai matkailijat tavallisesti vuokrasivat heidät hevosinensa liikematkoja tai huviretkiä varten, joita tahtoivat tehdä geeliläisessä maassa. Tämä luokka henkilöitä vastasi jokseenkin samaa käsitettä kuin ulkomaisissa matkailupaikoissa conducteur, myöskin saattoi sen edustajaa verrata brittiläisen sotalaivan yliluutnanttiin, joka omalla tavallaan seuraa tolaa, mitä kapteeni käskee hänen noudattaa. Kyytimiehelle selitettiin kierroksen pituus ja mitä kosketuskohtia siihen haluttiin kuuluviksi, ja mies kykeni mitä parhaiten määräämään levähdys- tai virkistyspaikat sekä pitämään kunnollista huolta siitä, että ne valittiin kyydittävän mukavuutta ajatellen ja mielenkiintoisiin käynteihin soveltuvasti.
Tuollaisen henkilön pätevyysehdot olivat niin ollen paljoa vaativampia kuin kievaripojan,