Luonnosta ja elämästä / Satuja ja kertomuksia lapsille
Kaste ruohon lehdellä
Kun kirkkaana kesäaamuna menet metsään, niin näet timantteja kedon heinikossa. Kaikki ne loistavat ja kimaltelevat monenvärisinä: keltasina, punasina ja sinisinä.
Kun menet likemmäksi ja tarkastat, niin näet että ne ovat erään ruohon kolmikulmaisiin lehtiin kokoutuneita kastepisaroita, jotka loistavat auringon valossa.
Tämän ruohon lehdet ovat alapuolelta karvasia ja pöyheitä, niinkuin sametti. Ja nuo pisarat voivat liikahdella edes takaisin lehdellä sen siitä kostumatta.
Jos varomattomasti taitat lehden, jonka päällä on tuollainen kaste, niin pisara vierähtää siitä pois kirkkaana pallona, etkä näekään kuinka se putoaa alas lehtiruotia myöten. Jos joskus otat ja taitat sellaisen lehden, nostat sen hiljaa huulillesi ja juot siitä kastepisaran, niin maistuu se paremmalta kuin mikään muu juoma.
Shat ja Don
Ukko Iivanalla oli kaksi poikaa, Shat ja Don. Shat oli vanhempi veli. ja sen vuoksi väkevämpi ja isompi, Don taas nuorempi ja siitä syystä pienempi ja heikompi.
Isä osoitti kummallekin heille tiensä ja käski heidän tottelemaan itseänsä.
Mutta Shat ei totellutkaan häntä eikä kulkenut hänen määräämäänsä tietä, vaan poikkesi siltä pois ja joutui häviölle.
Vaan Don sitä vastoin seurasi isänsä neuvoa ja meni sinne, minne hän oli käskenyt. Hän sai kulkea läpi koko Venäjän maan ja tuli kuuluisaksi.
Tulan kuvernementissa, Epifanian piirikunnassa on "Iivanan järvi" niminen kylä, ja samassa kylässä on järvi. Siitä juoksee eri haaroille kaksi puroa. Toinen niistä on niin kapea, että sen yli voi päästä astumalla. Sen nimi on Don. Toinen taas on leveä ja sillä on nimenä Shat.
Don juoksee suoraan ja kuta kauvemmaksi se ehtiii, sitä laajemmaksi se tulee.
Shat taas kiertelee siellä täällä tehden mutkia. Don kulkee läpi koko Venäjän ja laskee Mustaan mereen. Siinä on paljon kaloja ja siinä kulkee pienempiä ja suurempia laivoja. Mutta Shat kulki mutkissa eikä päässyt Tulan kuvernementin ulkopuolelle, vaan laskee Upan jokeen.
Karhu kuormalla
Karhun kulettaja sattui kerran karhun kanssa kulkemaan kapakan ohi. Sen nähtyään sitoi hän karhun kiini porttiin, ja meni itse kapakkaan juomaan.
Heti sen perästä tuli muuan ajuri myöskin kapakan luo, pani kiini hevosensa ja meni sisään kapakkaan. Mutta ajurin kuormassa sattui olemaan vehnäleipiä. Karhun nenään tuli vehnäleivän haju kuormasta, se tempasi itsensä irti, meni kuorman luo, nousi rattaille ja rupesi penkomaan heiniä.
Hevoset vilkasivat taakseen ja läksivät laukkaamaan pois kapakan luota pitkin tietä. Karhu sieppasi käpäliinsä leipävartaan tietämättä, mitä tehdä. Mutta hevoset laukkasivat yhä kovemmin, kuta kauvemmaksi tultiin.
Karhu pitää siinä etukäpälillään varrasta ja kääntelee päätään sivulta toiselle. Mutta hevoset vilkasevat aina vähän ajan perästä taaksensa ja juoksevat vieläkin kovemmin vuoren juurella menevää tietä ja vihdoin laukkaavat ne vuorelle…
Ohikulkevat eivät tahdo ennättää väistyä tieltä pois. Koko kolmivaljakko kiitää pölyn peittämänä eteenpäin ja rattailla on karhu, joka pitäen varrasta käpälissään katselee vuoroon kummallekin sivulle. Karhu huomaa, että asiat ovat hullusti, hevoset saattavat tuottaa hänelle surman ja alkaa sen vuoksi kiljua. Hevoset kiihtyvät siitä vielä enemmän. Laukkaavat minkä kavioista lähtee ja viimein juoksevat kotiin maalle.
Kaikki tulevat akkunaan katsomaan, mikä siellä juoksee sillä tavalla. Hevoset tulevat kotitalonsa portille. Emäntä lähtee katsomaan, kuka siellä tuli. Siinä on heidän hevoset, mutta isäntää ei näykään mukana, hän mahtoi siis olla juovuksissa. Emäntä menee ulos pihalle, mutta näkeekin kummakseen, ettei rattailta laskeunutkaan isäntä, vaan karhu.
Ja silloin karhu hyppäsi niin kauvaksi, kuin voi, pois rattailta, ja juoksi suoraa päätä metsään.
Haukka ja jänis
Ilta alkoi pimetä. Haukat lentelivät metsissä rotkojen seutuvilla ja katselivat saalista.
Silloin juoksi aholle suuri jänis ja rupesi siinä puhdistamaan itseänsä.
Vanha haukka istui puun oksalla ja katseli jänistä, vaan poika haukka virkkoi: "mikset mene ottamaan kiini jänistä?"
Vanha haukka sanoi siihen: "minun voimani eivät siihen riitä, jänis on niin suuri: jos menet ja isket siihen kyntesi, niin se vie mukanaan metsään."
Poika haukka vastasi: "minä tartun jänikseen toisella jalallani ja toisella otan kiini puusta."
Ja niin läksi poika haukka jänistä kiini ottamaan, iski toisen jalkansa kynnet jäniksen selkään, niin syvälle, että ne kokonaan upposivat lihan sisään ja varustautui toisella jalallaan tarttumaan kiini puuhun.
Kun nyt jänis alkoi vetää haukkaa mukanaan, niin iski tämä toisen jalkansa kynnet puuhun kiini ja ajatteli: "etpäs nyt pääse kynsistäni."
Mutta silloin tempasikin jänis kovasti ja repäsi haukan kahtia. Toinen jalka jäi puuhun ja toinen jäniksen selkään.
Seuraavana vuonna sattui metsästäjä ampumaan saman jäniksen ja ihmetteli, kun näki, että haukan kynnet olivat kasvettuneet kiini jäniksen selkään.
Kotka
Kerran teki kotka pesänsä kauvaksi merestä, suuren maantien varteen, muni siihen ja sai poikia.
Sattui sitten kerran väkeä olemaan työssä kotkan pesäpuun luona juuri kun tämä lensi pesälleen, suuri kala kynsissä.
Väki näki kalan, keräytyi puun ympärille ja alkoi huutaa ja viskellä kotkaa kivillä.
Kotka pudotti alas kalan, ihmiset ottivat sen ja menivät pois.
Sitten kotka istahti pesänsä laidalle. Silloin nostivat pojat päänsä ja rupesivat vikisemään: ne pyysivät ruokaa.
Kotka oli väsynyt eikä jaksanut enää uudestaan lentää merelle, vaan jäi pesäänsä, sulki poikansa siipiensä suojaan, hyväili niitä ja oikoi niiden sulkia, ikäänkuin pyytäen, että ne odottaisivat hiukan.
Mutta kuta enemmän hän niitä hyvitteli, sitä kovemmin pojat vikisivät.
Silloin kotka lensi pois niiden luota ja istui saman puun ylimmälle oksalle.
Mutta nyt pojat vinkuivat ja vikisivät vieläkin surkeammin.
Silloin äännähti itse kotkakin äkkiä kovasti, oikasi siipensä ja lensi merelle. Sieltä se palasi vasta myöhään illalla: lensi hiljaa ja alhaalla, liki maan pintaa ja taaskin oli sillä kynsissä iso kala.
Kun se pääsi likelle pesäänsä, niin katsahti se oliko nytkin ihmisiä likehtäällä, sulki sitten äkkiä siipensä ja istui pesänsä laidalle.
Pojat nostivat päänsä, avasivat suunsa, ja kotka repi kalan kappaleiksi ja syötti poikiansa.
Miten sudet opettavat poikiaan
Kulin kerran tietä pitkin ja kuulin takaani huutoa. Huutaja oli paimenpoika. Hän juoksi pitkin ketoa ja osoitti minulle jotakin.
Minä katsahdin sinne ja näin, että kaksi sutta juoksi aholla. Toinen oli emä ja toinen poika. Poikasudella oli selässä halki reväisty vasikka, jota se piti hampaillaan jalasta kiini. Emäsusi juoksi takana.
Nähtyäni sudet läksin paimenen kanssa juoksemaan niiden perään ja me rupesimme huutamaan. Meidän huutomme kuultuaan juoksi paikalle miehiä kylästäkin, koiria mukana.
Emäsusi juoksi oitis poikasuden luo, niin pian kun huomasi koirat ja miehet, sekä sieppasi vasikan sen selästä, heitti sen omaan selkäänsä, ja nyt rupesivat molemmat sudet juoksemaan kiivaammin ja katosivat näkyvistä.
Silloin poika rupesi kertomaan, miten asian laita oikeastaan oli. Vuoren rotkosta juoksi äkkiä kedolle emäsusi, sieppasi mukaansa vasikan, repäsi sen kuoliaaksi ja vei mukanaan.
Sitä vastaan juoksi poikasusi ja tuli vasikan luo. Emä antoi